Vuokrattavat toimitilat ​

Pakkalankuja 6:sta löydät yrityksellesi toimivat tilaratkaisut, joissa on hinta-laatusuhde kohdallaan. Valoisat tilat ovat muunneltavissa käyttäjän nykyisiä ja tuleviakin tilatarpeita vastaaviksi. Kukin kerros koostuu kolmesta rakennussiivestä, jolloin kerros on luontevasti jaettavissa vaikkapa kolmelle eri käyttäjälle, omalla sisäänkäynnillä yhteisestä hissiaulasta.

Sujuvan logistiikan ansiosta tilat ovat monikäyttöisiä. Usea yritys onkin löytänyt täältä itselleen show room-tilat yhdistettynä toimistotiloihin. Tavaraliikenne hoituu jouhevasti kaikkiin kerroksiin erillisellä tavarahissillä, jonka kantavuus on 1 250 kg. Tavarantoimitus tapahtuu katutasosta takapihan sisäänkäynnin kautta. Kellarikerroksessa on vuokrattavissa myös erikokoisia varastotiloja.

Joustavat tilaratkaisut yhdessä kiinteistön hyvien peruspalveluiden kanssa tuovat helppoutta ja vaivattomuutta arkeen. Tutustu vuokrattaviin tiloihin ja ota yhteyttä – katsotaan yrityksellesi sopivat tilat Pakkalankuja 6:sta!

Vapaat ja vapautumassa olevat toimitilat

Tästä näet toimitilat, jotka ovat heti vuokrattavissa tai vapautuvat lähiaikoina. Pohjakuvat ovat viitteellisiä, ja kaikki tilat ovat joustavasti muunneltavissa käyttäjän tarpeiden mukaisiksi. Ole yhteydessä, annamme mielellämme lisätietoja.

Katso myös Pakkalankuja 7:n vuokrattavat toimitilat

Viereisestä Pakkalankuja 7:n kiinteistöstä löydät lisää vuokrattavia toimitiloja.

Toimitilojen ilme vaivattomasti sisustusteemoilla

Pakkalankuja 6:een on suunniteltu kolme erilaista sisustusteemaa, joissa mm. toimistojen ja neuvotteluhuoneiden värit ja pintamateriaalit on valmiiksi mietitty.

Teemat ovat saaneet innoituksensa ja nimensä alueen ympäristöstä: läheisistä viljan keltaisista pelloista (Pelto), Backaksen kartanoalueen punatiilisistä rakennuksista (Tiili) sekä kiiltävänä virtaavasta Vantaanjoesta (Joki).

Sisustusteemojen tarkoitus on helpottaa ja nopeuttaa asiakkaan tilasuunnittelua. Halutessaan yritykset voivat toteuttaa toimitilat omalla yritysilmeellään joko kokonaan tai hyödyntäen pohjana vaikkapa väritykseltään neutraalia Pelto-teemaa.

Tutustu sisustusteemojen peruselementteihin tästä esitteestä.

Pelto

Tiili

Joki

Tutustu referenssitilan 360° -esittelyyn

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Jos sinulla heräsi kysymyksiä tai haluat sopia käynnin Pakkalankujalle, otathan yhteyttä, tai lähetä yhteydenottopyyntö alla olevalla lomakkeella.

Mari Grekula

Asset Manager